Tabi-matkaohjelma syksylle 2016 on nyt valmistunut. Kuljemme marraskuussa 10 päivän ajan vanhaa Tokaidô-kauppareittiä pohjoisesta etelään Tokion, Kamakuran ja Kioton kautta ensimmäiseen pääkaupunkiin Naraan. Poikkeamme myös Nikkôn ikimetsissä, jonne on vuosisatojen kuluessa rakennettu komea temppeli- ja pyhäkköghetto. Päiviin mahtuu lähtijöiden toiveiden mukaisesti myös esittäviä taiteita, pop-ilmiöitä, kansallisaarteita ja paljon puhdasta hedonismia, ruokakulttuuria ja kylpemistä kuumissa lähteissä parhaissa ruskamaisemissa.
Jos et ole vielä saanut omaa versiotasi matkaohjelmasta, lähetän sen mielelläni sähköpostissa! Meilaa ankont4@me.com. Syksyn lähtöön on vielä pari vapaata paikkaa, ja kevään 2017 matkaseurakin alkaa hahmottua, ajankohta todennäköisesti kesäkuun alku. Kevään matka on sekin taas lähtijöiden näköinen, ja voi muodostua hyvinkin erilaiseksi!
Ilmoittautuminen syksyn lähtöön kesäkuun loppuun mennessä!
Tabi-unelmamatkojen vuoden 2016 Grand Tour: Maailmanperintökohteita vai pop-kulttuuria? Kuumia kylpyjä vai modernia taidetta? Pitkiä vaelluksia vai siekailematonta hedonismia? Ehkä kaikkea tätä? Sinä päätät.
Tabi-konseptin kuuluu huolellinen matkan suunnittelu sinun ja matkatoveriesi toiveiden pohjalta ja täydellinen varaus-, opastus- ja tulkkipalvelu. Omatoimimatkan yksilöllisyys ja seikkailullisuus yhdistyneenä ryhmämatkan vaivattomuuteen! Bonuksena mahdollisuus hioa näkökulmia Japanin yhteiskuntaan ja kulttuuriin jo ennen lähtöä esitelmien, kirjallisuuden ja elokuvien parissa.
Kokoan maaliskuun aikana sähköpostilistaa mahdollisista lähtijöistä. Samalla kerään vastauksia kyselyyn, jossa kartoitetaan jokaisen lähtijän omaa unelmaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että matkalle lähdetään marraskuussa 2016, parhaaseen ruska-aikaan. Matkan pituudeksi on hahmottumassa 10 päivää. Kaikki muu riippuu lähtijöiden toiveista ja yhteisissä keskusteluissa kehkeytyvistä suunnitelmista.
Jos kiinnostuit, lähetä minulle viesti, niin olet mukana sähköpostilistalla! Osoitteeni on ankont4@me.com.